Iltapäiväretki Käppärään

Posted in Uncategorized on March 30th, 2008 by admin

Huonekalujen siirtely ja muuttolaatikoiden purkaminen on pitemmän päälle rasittavaa puuhaa. -Tosin juuri nyt olisi kiva tietää missä AAA-paristot ovat, sillä näppiksestä alkaa olla virta vähissä… Nonnih, nyt on taas uutta virtaa kehissä! Niin, läksin siis ulos kameran kanssa hieman aivoja tuulettamaan, suuntana Kirjurinluoto. Siellä tietysti oli muitakin porilaisia, sillä ilma on nyt viikonlopun aikana ollut todella mukava. Kohtuullinen tuulikaan ei ole menoa haitannut, onhan se sentään ollut melkoisen leuto ja lämmin vuodenaikaan nähden. Tein täyskäännöksen ja suuntasin kohti Käppärän hautausmaata. -Siellä muuten pesi viime vuonna keltahemppo. Jätin auton kaupungin puolelle, joten jouduin ensin kävelemään koko hautuumaan läpi vastavaloon. Se oli kartoituksen kannalta ihan hyvä veto ja valokin parani hetki hetkeltä.

Menomatkalla kuulin pari soidintavaa turkinkyyhkyä ja löysin yhden sepelkyyhkyn. Viherpeipot ja tiaiset lauleskelivat täyttä päätä ja mustavarikset keräsivät pesiinsä uusia risuja. Sepelkyyhky lensi muuten jo soidinlentoaan!

Hautuumaan Tikkulan puoleisessa päädyssä käännyin takaisin ja aloin aktiivisesti etsiä kuvattavaa. Harakat luumuilivat tuttuun tapaansa enkä saanut niistä kunnollisia kuvia. Tiaiset ja viherpeipot olivat liian korkealla, samoin paikalle ilmaantuneet tiklit. Yhtäkkiä huomasin erään männyn juurelle lennähtävän pienen ruskeanvalkean linnun -puukiipijän! Muistelin isojen poikien kertoneen ettei se välttämättä ole kovin arka, joten lähestyin lintua kohtuullisen rohkeasti ja pääsin kuvausetäisyydelle melko vaivattomasti.


Lähdin reissuun hieman soitellen, joten jätin tietysti jalustan kotiin.. Ajattelin kuvanvakaajan korvaavan sen, mutta ei se vain ole niin yksinkertaista. Käsivarakuvausta pitäisi harjoitella paljon enemmän kuin mitä minulla on niitä kuvaustunteja takana, joten valitettavan paljon oli taas sutta ja sekundaa saaliina. Note to self: Muista käyttää jalustaa. Onneksi valo oli kaunista ja sitä oli iltasella vielä riittävästi, joten sain kuin sainkin kuvan tästä vekkulista!

Terveisiä Lapista

Posted in Uncategorized on March 29th, 2008 by admin

Meillä on tapana matkustaa lähes jokaisena pääsiäisenä kotiseudulleni Tornionjokilaaksoon, eikä tämä vuosi muodostanut poikkeusta. Oli erittäin piristävää saada nähdä lunta tämän ylipitkän syksyn jälkeen! Länsi-Lapissa vaikutti olevan melko lailla normaali lumitilanne. Valoa ja hyvää säätä riitti koko lomamme ajan!

Lapsuuskodin edustalla metsässä on lintujen ja metsäkauriiden ruokintapaikka. Heti ensimmäisenä iltana ruokinnalle tepasteli kauniissa karvassa oleva kettu. Veijari nuuski metsäkauriiden ruoka-astiaa, käänsi takapuolensa ja virtsasi suoraan astiaan! Oli siinä hieman ihmettelemistä meillä sivustaseuraajilla :o) Jokunen aika sitten saman ikkunan alla oli kolme hirveä…
Urpiaisia oli liikkeellä sangen mukavasti ja jotkut jopa suostuivat poseeraamaan kuvaajalle. Ensin yritin suoraa toimintaa, eli kamera jalustalle ja kyttäämään, mutta siitä ei tullut mitään – edes hömötiaiset eivät tulleet ruokinnalle. Onneksi auton peräkontissa oli puolipeite. Kääräisin sen itseni ja jalustan ympärille ja kävin uuteen yritykseen. Tämä kikka toimi, sillä linnut eivät enää pelänneet juuri lainkaan.

Tundraurpiaisia oli urpiaisparvessa muutamia sangen puhtaita yksilöitä. Tälläkin on täysin puhtaan valkoinen alaperä, ei edes pientä viirua näy mustaa. Kuva ei ole täysin skarppi, mutta saa kelvata ensi kertaan saakka.

Hömötiaiset lauleskelivat täyttä päätä auringon paistaessa ohuen pilviverhon läpi. Kaiken kaikkiaan meininki oli melko lailla erilaista kuin Porin “talvessa”.

Muutto on edennyt mukavasti, kaikki tavarat ovat nyt uudessa kodissa ja odottavat järjestämistä. Huomenna olisi kuitenkin tarkoitus mennä seuraamaan haahkamuuttoa Mäntyluotoon tai Meri-Poriin, sillä tuulet ovat otolliset.

Miten muutosta selviää hengissä

Posted in Uncategorized on March 17th, 2008 by admin

Muutamien muuttojen kokemuksella pääkoppaan pesiytyneitä ajatuksia…eivät yleispäteviä, eivätkä välttämättä omakotitaloasujille…

  • Mikäli mahdollista, älä muuta!
  • Mikäli kuitenkin joudut muuttamaan, suunnittele ja aikatauluta muutto hyvin
    • tee muistilista ja täydennä sitä heti tärkeän asian tullessa mieleen, unohdat sen kuitenkin..
  • Irtisano vuokrasopimus kirjallisesti
  • Irtisano autopaikan ja/tai -tallin vuokrasopimus kirjallisesti
  • Tee muuttoilmoitus maistraattiin
  • Käännä posti uuteen osoitteeseen ja hanki nippu osoitteenmuutoskortteja
    • Kannattaa ottaa se jälleenlähetyspalvelu vuodeksi kerralla, ei maksa kuin vajaa 17€
    • Osoite kannattaa muuttaa sähköpostilla niin moneen paikkaan kuin mahdollista, on ekologisempaa
  • Varaa muuttoauto ajoissa, ovat yllättävän usein kaikki varattuja ja joudut sitten luonnollisesti ottamaan sen kalleimman..
  • Aloita pakkaaminen aikaisin, kiirus tulee kumminkin!
  • Mikäli mahdollista, vuokraa kunnolliset muuttolaatikot, ne ovat parempia kuin pahviset
    • jos olet himomuuttaja, osta omat
  • Ruinaa pahvilaatikoita tutulta kaupan väeltä aina kun käyt ruokaostoksilla, pyydä myös jemmaamaan laatikoita sinua varten
    • mikäli tiedät että sinulla on kohta toinen muutto, säilö parhaat pahvilaatikot muuton jälkeen vaikkapa varastoon
  • Pakkaa joka päivä jotain
  • Mikäli mahdollista, siivoa uusi asunto perin pohjin ennen muuttoa
  • Tee myös remontit ennen muuttoa, rempan keskellä ei ole elämää..
  • Siivoa vanha asuntosi muuton jälkeen
  • Mikäli muuttomatka on lyhyt, ja uusi asunto on tyhjillään, niin ota tavaksi viedä muutama laatikko sinne päivittäin
  • Älä mene ulos tyhjin käsin, vaan vie jokaisella reissulla jotain autoon odottamaan
  • Pakkaa kirjat pieniin pahvilaatikoihin, muuten niitä ei nosta erkkikään!
  • Vaatteet kulkevat aika kätevästi jätesäkeissä -käytä mieluiten puhtaita säkkejä ;)
  • Muuttopäivän lähestyessä jätä ainoastaan tarpeellinen määrä astioita ja muita tarpeita pakkaamatta, varaa niillekin laatikot valmiiksi
  • Irtisano sähkösopimus ja muut mitä sopimuksia lienetkin tehnyt
  • Tee sähkösopimus + muut tarpeelliset sopimukset uuteen asuntoosi
  • Selvitä autopaikka / -talli etukäteen

Mustajoutsen

Posted in Uncategorized on March 15th, 2008 by admin
Ulasoorin pelloilta löytyi tänään Porissa jo vajaan viikon majaillut mustajoutsen (Cygnus atratus). Lajihan on tarhakarkulaiseksi luokiteltu, mutta ihan kiva tuttavuus silti. Harmi vain että joutsenparvi oli niin kaukana pellolla, ettei karkulaisesta saanut oikein minkäänlaista kuvaa edes telejatkeen kanssa!
Melkoista pikselimössöä raa’an kropin vuoksi, mutta asia käynee ilmi tästäkin

Muuttolintuja näyttää olevan jo mukavasti. Tuorsniemen lähistöllä lauleskeli kiuru ja pellolla oli kymmeniä laulujoutsenia ja vajaa kymmenen metsähanhea. Ulasoorissa oli myös töyhtöhyyppiä. On tämä kyllä melkoista touhua nykyään! Ilmastonmuutos tai ei, mutta jotain vaikuttaisi olevan toisin kuin aikaisemmin…

Hei me muutetaan!

Posted in Uncategorized on March 9th, 2008 by admin
Perheen pienimmät odottavat innokkaasti pääsyä uuteen kotiin ;)

Elämää pahvilaatikossa, osa…en edes muista kuinka mones muutto tämä on, voi hyvänen aika! Noh, Porissa ollessani olen muuttanut nyt kolme kertaa vuodesta 2005 alkaen ja se on mielestäni kyllä ihan liikaa!

Muuttaminen on aivan karseaa puuhaa, jättäisin mielelläni koko touhun väliin, mutta pakko se on. Uudessa osakkeessa on nimittäin kylppäriremontti loppusuoralla, tapetoinnit tehty ja melkein maalauksetkin, joten tämän kuun aikana päästään muuttamaan!