D300 – huollon jälkeistä testailua
Posted in Uncategorized on April 27th, 2008 by adminNiin, D300 kävi siis huollossa akku- ja tarkennusongelmien takia ja palasi sieltä vielä saman viikon aikana. JAS-Tekniikan huollon nopeutta ei ainakaan voi moittia :) Eilen minulla oli iltapuolella tilaisuus käydä ampumassa sarja testikuvia Reposaaren kalasatamassa. Tarinaa ja kokemuksia kuvien yhteydessä. -Kuvissa taivaan sävy on melko vaihteleva, mutta niin oli kelikin eilen. Pilvistä, aurinkoista ja paistetta pilviverhon läpi + kaikkea mahdollista noiden väliltä.
Staattisiin, enemmän ja vähemmän paikallaan pysyviin kohteisiin on hyvä käyttää kertatarkennusta, mikäli siihen vain on aikaa. Itse kuvaan siten, että minulla on päällä jatkuva tarkennus ja se aktivoituu ainoastaan AF-ON -napista peukalolla. Laukaisimen painalluksella saan lukittua valotuksen ja tietysti laukaistua kameran :P Houkuttelin lintuja paikalle heittelemällä veteen näkkileipää, se on ihan hyvä ja toimivaksi havaittu keino. Näkkäri ei happane autossa kesäkuumallakaan, vaan säilyttää toimintakuntonsa ja on heti valmis tositoimiin kun sitä tarvitaan.
Lentävien lintujen kuvaamisessa väänsin AF-asetuksen kohtaan Auto-area AF, 51 points. Tarkennus näyttäisi toimivan ihan ok, mutta 1/1000 ajalla kuvatessa aika suuri osa kuvista oli hieman liike-epäteräviä. -Tämä on harvoja tuon satsin täysin teräviä ruutuja.
Aikaa lyhemmäksi: 1/1600 alkoi olla aika passeli asetus. Lokkien liike pysähtyi jo mallikkaasti, haasteena oli edelleen 4.7kg:n kamera-optiikka -yhdistelmän käsittely käsivaralta..
Joissakin tilanteissa Auto-area AF ei ollut paras mahdollinen asetus. Se toimii yleensä kohtuullisen hyvin yksittäisten lintujen ollessa kyseessä, mutta mikäli etsimessä on enemmänkin liikettä, niin kannattaa käyttää Dynamic Area -moodia.
Tässä mallisuoritus Auto-area AF:n osalta. Kohti lentävästä kalalokista koko ruudun täyttävä kuva, ja tarkennus on kuin naulattu lintuun.
Auto-area AF ei sen sijaan toiminut näissä tilanteissa kovinkaan hyvin, olisi ollut parempi naksauttaa Dynaaminen tarkennus päälle.
Ilmassa näkkäriä kyttäävään lokkiin Auto Area AF sen sijaan tarttui hanakasti kiinni, samoin siitä tilanteesta “saaliin” kimppuun syöksyvään lajitoveriin:

Nuori harmaalokki oli lajinsa ainoa kuvaushollille tullut yksilö, vanhemmat tuntuivat jotenkin karttelevan kameraa.
Testauspäivä oli myös sikäli merkityksellinen, että ruuvasin ensimmäistä kertaa MB-D10 -akkukahvan D300:n pohjaan. Kahva mahdollistaa 8fps sarjakuvausnopeuden EN-EL4 -akulla, tai 8xAA -paristolla. Latasin kahvaan 8 kpl GP 2700mAh -akkuja ja läksin testaamaan. Ensimmäisen sarjan laskettuani tuntui kuin sukat olisivat pyörähtäneet jalassa pari kierrosta! Huh, kyllä 6fps -> 8fps on huikea ero, action-kuvaajalle tulee paljon enemmän mahdollisuuksia saada se kuva tallennettua.








