Huhtikyy

Aamulla töihin mennessäni oli täysin pilvistä, mutta iltapäivää kohti pilviverho rupesi repeilemään ja neljän aikaan taivas oli jo lähes täysin pilvetön. Kotiin päästyäni nappasin kamerarepun ja jalustan autoon ja ajelin kohti käärmepaikkaa. Kivirakka oli käärmeistä tyhjä, mutta hakkuuaukean rinteestä löytyi kuin löytyikin mukavasti lämmitteleviä matelijoita! Ensimmäinen löytö oli kylmästä kankea rantakäärme, joka viihtyi erityisen hyvin risukon suojissa ja jäi sen takia kuvaamatta.

Rinteen kupeessa päivää paistatteli päivän ensimmäinen kyykäärme. Eläin ei kauaa ihmetellyt kuvaajan toimia, vaan kiirehti risukon kätköihin. Kuvaa on rajattu.

Kauempaa rinteestä löytyi kaksi käärylettä: Rantakäärme ja tummahipiäinen kyy ottivat aurinkoa vieretysten. Rantakäärme oli näistä kahdesta kuvauksellisemmassa asennossa, joten keskitin tarmoni sen kuvaamiseen. Risukko hankaloitti kuvaamista jälleen. Kuvaa on rajattu.

Pari kyytä myöhemmin löysin vielä yhden risuja rakastavan kaverin…että osaa sitten ärsyttää tuollainen ympäristö! Ehkäpä tuonne voisi tehdä hieman aukkoja kaikkialla olevaan risukkoon… Kyiden väritys näyttää vaihtelevan aika paljon, täytyy yrittää kuvata näitä lisää mahdollisuuksien mukaan ja ilmojen salliessa. Täysi ruutu.

Retken saldo oli kaksi rantakäärmettä ja neljä kyytä.

3 Responses to “Huhtikyy”

  1. Minna Says:

    Onko mitään vinkkiä käärmeiden etsimiseen? Meillä on tietysti vielä ihan liian paljon lunta, mutta muistan lapsuudestä yhden picknicin aurinkoisella keväthangella, kun yhtäkkiä ympärille ilmestyi kymmeniä käärmeitä… olimme ilmeisesti levittänyt viltin kyypesän päälle!

    Anyway, kun nyt olen katsellut näitä sinun käärmekuvia niin sain inspiraatiota yrittää itsekin. Jos vain tietäisi mistä ja milloin niitä käärmeitä löytyisi. ;) Joten otan mielelläni vinkkejä vastaan!

  2. Mikko Says:

    Terve, samaa mietin että mistä näitä löytäisi. Onko sinulla antaa hyviä ehdotuksia paikasta Porissa tai lähialueilla, jossa käärmeet viihtyvät?

    Eksyin sattumalta joku päivä tänne blogillesi ja varmasti tulen toistekin vierailemaan :)

  3. r.olsen Says:

    Terve Mikko!

    Minnalle jo maililla vastasinkin aiheeseen, mutta laitetaan nyt tännekin jotain yleistä asiasta. Voit mailata minulle suoraan etunimi piste sukunimi ät gmail piste com, niin kerron tarkemmin asiasta. -Kaikki kun eivät tykkää käärmeistä..

    Vanhat ihmiset tietävät usein missä on vanhoja, perinteisiä käärmepaikkoja. Paikannimet ovat yksi merkki, joka viittaa mahdolliseen käärmeitten läsnäoloon. Olen antanut itseni ymmärtää, että talvehtimispaikat ovat muinaisia, eikä niitä hevillä jätetä. Kivirakat ovat usein hyviä kärmespaikkoja keväällä, samoin kaikki lämpimät rinteet niillä seuduilla missä käärmeitä noin ylipäätään tapaa. Nämä kuvat on kuvattu kivirakan viereisellä hakkuuaukean rinteellä. Aamuaurinko on parasta kuvausaikaa, eläimet eivät ole silloin vielä kovin nopeita kohmeesta johtuen. -Ei kuitenkaan kannata mennä ultralaajiksen kanssa kuvaamaan, voi sattua yllätyksiä ;)

Leave a Reply