Kuuminaistenniemi
Vakaa aikomukseni oli nousta tänään aikaisin ja lähteä kameran kanssa metsään. -Toisin kuitenkin kävi, sillä nukuin yhdeksään saakka. Valosta ei tuohon aikaan ole oikeastaan mitään kuvauksellista jäljellä, joten lähdin lähinnä liikunnan ilosta kävelylle Kuuminaistenniemeen. Ulkoiluun ilma olikin mitä mainioin ja lintuja oli liikkeellä mukavasti! Konserttiaan metsässä pitivät mm. peippo, rautiainen, hippiäinen, tiltaltti, laulu- ja punakylkirastas, puukiipijä ja pikkutikka. Tulipa vastaan myös oravakin :) Rannalle saapuessani kuulin merihanhien, meriharakoiden, allien, haahkojen ja telkkien ääniä. Ohilentoja (kaukaa) suorittivat mm. lapasorsa, merimetso, tukkasotka, tavi, sinisorsa ja kuikka. Rannalla oli myös parvi niittykirvisiä, muutama kottarainen ja satunnaisia lapinsirkkuja. Paikalta poistuessani lähimetsästä kuului metsäviklon ääni.
Jotta tunnelma saataisiin taas rikottua, niin taskussani alkoi soida puhelin..argh! Tällä kertaa siellä olikin mieluisaa kuultavaa, sillä paikallinen Rajala Camera ilmoitti kamerani saapuneen huollosta ja sen saisi hakea vaikka heti, Yes!!! Huoltoraportissa kerrotaan että rungon bajonetin maadoitus on korjattu ja kontaktit puhdistettu. -Toivottavasti tämä on ratkaisu ongelmiin :)
