En ottanut yhtään kuvaa
Kello soi aamulla 3:30, auringonnousuun oli aikaa vielä puoli tuntia. Pikainen aamupala, lasillinen vettä ja auton nokka kohti Fleiviikin niittyjä. Saavuimme paikalle sopivaan aikaan, aurinko oli juuri luomassa ensi säteitään puiden latvoihin. Lehtokerttu tervehti meitä iloisesti laittaessamme autoa parkkiin ja niityltä kuului ruisrääkän kaksitavuinen narina.
Kurkkasin malttamattomana niitylle, aamukasteen raja oli muodostunut näyttävästi metsän ja niityn vaihtumiskohtaan. Niitylle astuessamme meitä tervehti kylmänkalsea ilma, lämpötilaero metsään verrattuna oli selvästi havaittavissa.
Silmämme etsivät korentoja, hämähäkkejä, kuvauksellisia kasveja, oikeastaan kaikkea kuvattavaksi kelpaavaa. -Kohteella ei olisi niin väliä, kunhan sommittelun ja valon saisi hallintaan; valon, joka toden totta oli kuvauksellisesti mitä parhainta.
Kävelimme ojan viertä ja katsastimme leinikkejä ja ristikukkaisia. Osmankäämit puskivat miekkamaisia lehtiään viuhkana uuteen kesään. Kastetta oli kaikkialla, muttei hyönteisiä, ei kuvauskohteita. Siirryimme kuuntelemaan ilmaiskonserttia kuvaamisen sijaan. Töyhtöhyyppä, punajalkaviklo, niittykirvinen, kiuru, ruisrääkkä ja keltavästäräkki konsertoivat niityllä. Metsän puolella ja niityn rajalla olivat äänessä lehto-, pensas- ja mustapääkerttu, keltasirkku, satakieli ja talitiainen.
Kesken kaiken huomasimme niityllä ruokailevan metsäkauriin. Aamuauringon valossa haihtuvan kasteen muodostama usvapilvi ympäröi pukin kauniisti. Katselimme toisiamme hetken, sitten kauris katsoi parhaaksi vaihtaa maisemaa. Nopeaa juoksua, pitkiä, upeita loikkia ja eläin oli pian poissa.
Palasimme autolle muistikortti tyhjänä, mutta sielu syvästi liikutettuna jälleen kerran. Kuvausretki oli todella onnistunut.
Näin se on, luontokuvaaja on luontokuvaaja luonnon takia. Kuvat tulee jos on tullakseen!