Kasveista sammakkoteemaan
Posted in Uncategorized on May 11th, 2008 by adminÄitienpäivän virallisen ohjelman jälkeen siirryimme vaimoni kanssa Lampinkosken maisemiin. Haaveissa oli löytää mm. lisää sudenkorentoja, mutta pilvistyvä taivas oli asiasta toista mieltä. -Pilvipoutahan on paras kuvauskeli valon puolesta, joten asia ei meitä masentanut. Keskitimme siis huomiomme kuvauksellisten kasvien etsimiseen. Reittimme varrella minä innostuin kuvaamaan kukkivaa puolukkaa ja vaimo kuvasi minua.. -Miten niin muka luontokuvaajan touhut ovat omituisia?? No, puolukkakuvaus meni sen verran käteen, että huomasin kotimatkalla kukkien olleen vasta nuppuja, joten uusiksi menee sekin homma. -Tulipahan hyvää harjoitusta sen suhteen.
Pilvisellä kelillä kuvaamisessa on sellainen haaste, että monet lajit eivät pidä silloin kukkiaan avoimina lainkaan. Aurinkoisella kelillä taas on aivan tolkuttomat kontrastierot, mikä tietysti haittaa kuvaajaa. Tähän on kuitenkin oivana ratkaisuna puoliläpäisevä salamaheijastin, joka ulkomaankielellä tunnetaan nimellä diffuser. Tästä lisää joskus myöhemmin.
Kun saavuimme parkkipaikalle, niin jaloistamme pomppasi sammakko. Minä nappasin kameran kaulaani ja maastouduin sakun kaveriksi tutkimaan maaperää hieman lähempää. Kamerassa oli paikoillaan makro-objektiivi, mikä oli oiva valinta tähän työhön.
Jos oikein tarkasti katsoo, niin sammakon silmästä voi nähdä kuvaajan profiilin..
Korentokausi avattu Porissa!
Posted in Uncategorized on May 10th, 2008 by adminAloitetaan heti tunnustuksilla: Sain vihertytönkorennosta eliksen, eli kyseessä oli ensimmäinen koskaan havaitsemani yksilö tästä lajista. Anteeksi että shokeeraan lukijoitani tällä kuriositeetilla, mutta minä en suinkaan ole vielä nähnyt kaikkia Suomen sudenkorentolajeja. Tällä hetkellä kasassa on 40 lajia 54:stä. Satakunnassa on havaittu kaikkiaan 38 lajia, joista minulta puuttuvat vielä viherukonkorento ja täplälampikorento. Molemmat ovat harvinaisia, suojeltuja lajeja.
Piisami, eli Luoman Sami, oli viime kesänä havainnut vihertyttöjä Kirrinsannan lammikoilla, joten suuntasin matkani sinne eilisen työpäivän jälkeen. -Viime kesänä etsin tätä lajia tuloksetta varmaan kymmenen eri reissua, joten minulla oli vakaa aikomus hoitaa homma kotiin tänä vuonna ja heti lajin lentokauden alussa. Kirrille saavuttuani komppasin rantaa ja lampien välitse menevää tietä. Lähellä valtatien reunaa löysin viimein etsimäni ja olin hetken onnesta soikeana :) Sattuneesta syystä minulla oli mukanani vain D300 + 300/2.8 ja 1.7x telejatke, joten kuvat jäivät sillä kertaa ottamatta. Katselin kuitenkin kiikarilla, kun nuori koiras rupesi vikittelemään teneraalia naarasta saaden sillä kertaa rukkaset. Kävelin kevyttä kenttäravia autolle ja palasin paikalle makro-objektiivin kanssa.
Matkalla löysin sinitiaisen pensaikosta, mutta lintu oli pahasti risukossa. Laitan tämän kuvan kuitenkin mukaan vaikka pelkästään vaimoani varten, jonka mielestä kaikki sinitiaiskuvat ovat hyviä :)

-Koska olen ennen kaikkea kuvaaja, niin itse lajin näkemistä tärkeämpänä pidän siitä saamaani kunnollista kuvaa.
Vihertytönkorento, koiras
Tänään aamupäivä meni Merikarvialla kasvihuoneen kokoamisen merkeissä, ja vasta iltapäivällä ehdin Haukijärvelle etsimään sudenkorentoja. Reissu ei jäänyt turhaksi, sillä löysin 15 isolampikorentoa lentelemässä järvelle vievän metsätien yllä ja järvellä. -Järvellä oli vain pari yksilöä, loput olivat kaikki tien varrella ja metsäaukiolla.
Ristihämähäkeistä, eli nykyään ilmeisesti ristikeistä, minulla ei ole muistissani keväthavaintoja kovinkaan paljon. Nyt kuitenkin löysin kymmenkunta kohtuullisen kokoista kahdeksanjalkaista ystävää. -Kunhan hentosudenkorennot kuoriutuvat, niin verkoista löytyy muutakin kuin pieniä kärpäsiä..
Nikkor AF-S 300/2.8G VR + TC-17EII kevyessä kenttätestissä
Posted in Uncategorized on May 8th, 2008 by adminNikonilla on tarjolla 1.4x jatkeen lisäksi kaksi muutakin vaihtoehtoa: TC-17EII ja TC-20EII. Edellinen on nimensä mukaisesti 1.7x- ja jälkimmäinen 2.0x telejatke. Olen tullut lukemani perusteella siihen tulokseen, että 2.0x Nikkor on syytä jättää pois laskuista, mikäli ei halua himmennellä aukolle F8. 1.7x on sen sijaan viha-rakkaus -suhteessa moniin kuvaajiin. Osa tykkää, osa ei. Nimekkäistä kuvaajista Moose Peterson kantaa mukanaan vain TC-17EII -jatketta, muut hän on jättänyt pois repustaan. -Mahtaako olla samat fiilikset pohjalla kuin minulla, mene ja tiedä?
Paikallinen Rajala Camera luovutti telejatkeen minulle testattavaksi ennen ostopäätöstä. -Harvinaisen reilua toimintaa ja pitkän asiakassuhteen etuja tämä tällainen. Ajattelin päästä testaamisessa helpolla ja ajelin Kirjurinluotoon, mutta sain palata sieltä lähes tyhjin käsin pois. -Koko puisto oli täynnä autoja ja väkeä oli kuin markkinoilla. Maankaatopaikan liepeillä pääsin kuitenkin kuvaamaan multakasan päällä poseeraavaa kalalokkia. Oli upeaa saada ruutu kerrankin täyteen lintua, heh :) Jälki on mielestäni sangen oivallista. Kuvasin lähinnä aukoilla 5.6, 6.3 ja 7.1.
Kirvatsin vesiperän takia suuntasin kohti Meri-Poria, mutta käännyin kuitenkin Yyterin lietteille hetken mielijohteesta. Paikalla oli tavallista enemmän autoja, jota hieman ihmettelin. Rantaa kohti jolkutellessani sain kuulla että paikalla on pikkukiurun etsijöitä! Olin unohtanut koko tipun.. No, ei se mitään, sillä sain aivan ilmaisen iltalenkin nuohotessani Yyterin lietteitä paikallisen ornin kanssa. Kuvasaalista ei sulkaa enempää tullut, kuten ei pikkukiuruakaan pinnaksi. -Kuulimme yhden erittäin lupaavan äänen, mutta sen aiheuttajaa ei löytynyt mistään.
Tässä kenttätestissä olevan kuvat on kaikki kuvattu otsikon yhdistelmällä, tarkemmat tiedot löytyvät exif-tiedoista jos kiinnostaa. Kaikki kuvat, lukuun ottamatta sinisorsan päätä, ovat täysiä ruutuja. -Repeä kropattiin varmaan liki 25%, mutta se onkin havainnollistamassa yhdistelmän suorituskykyä.
Kuvatessani koin, että minulla on käytössäni sopivasti tinttitötteröä, valovoiman ja optisen suorituskyvyn kuitenkaan liikaa laskematta. Saavutettu hyöty ulottuvuuden lisääntymisenä siis voittaa menetetyn optisen suorituskyvyn, piste. Jokainen vetää asiasta omat johtopäätöksensä, minä vien 1.4x -jatkeeni vaihtoon huomenna!
D300 suoriutui tarkennuksesta testatun yhdistelmän kanssa yllättävän hyvin. -Lentäviä lintuja en edes yrittänyt, sellaiseen tuosta yhdistelmästä ei ole. 300/2.8 ilman jatkeita on siihen touhuun oikea työkalu!
Harjoittelua
Posted in Uncategorized on May 7th, 2008 by adminIlma on ollut tällä viikolla melko epävakainen täällä Porissa. Läksin kuitenkin siitä huolimatta liikkeelle kameran kanssa ja päädyin Kirjurinluotoon. Aluksi oli ihan miellyttävän aurinkoista, mutta sitten pilvet peittivät taivaan. Päätin testata salamaa lintujen kuvauksessa, koska valo oli mitä oli. Täytyy sanoa etten ole kovin tyytyväinen tuloksiin, salama antaa kuviin joissakin tilanteissa mukavasti potkua, mutta pääsääntöisesti lintujen höyhenpuku on aivan kummallisen näköinen. -Ikäänkuin likainen ja rakeinen kalvo olisi vedetty linnun ylle. Joko en vain osaa, tai sitten salama kannattaa unohtaa lintujen kuvauksessa melkein kokonaan. -Ehkä kuitenkin kirkkaalla ilmalla sitä voisi käyttää tasoittamaan varjoja, tai sitten ei, en tiedä. Jostain syystä ei kauheasti kiinnosta ottaa selvääkään, mutta jotenkin ne jenkkiläiset noiden salamien kanssa pärjäävät ja saavat jopa hyvää jälkeä aikaan. Olen mielestäni lukenut myös riittävästi opastusta tähän aiheeseen liittyen, mutta sen käytäntöön laittaminen onkin sitten niin ja näin.
D300 tarkensi lentäviin lintuihin luotettavasti, mutta uivien lintujen kanssa oli jostain syystä vaikeampaa tänään. -Toisaalta, kun nyt tarkemmin ajattelen, niin ei naarastelkän pää nyt niin kamalan hyvä tarkennuskohde ole, joten en oikeastaan ihmettele enää. Tässä alla kolme sorsapönöä illan reissulta.
Telkkänaaras salamalla kuvattuna, reissun parhaimpia salamakuvia, ei kovin ihmeellinen muuten. ISO 1600 muistaakseni käytössä, mutta exifeistähän sen voi tarkastaa..
















