Pohjoista valoa etsimässä

Ruskoukonkorento on ukonkorennoistamme tutuin ja yleisin. Nimensä mukaisesti se on pääosin ruskea, joskin koiraalla on myös hieman sinistä väriä ruumiissaan. Ukonkorennot ovat kestäviä ja nopeita lentäjiä. -Koska ne ovat alati liikkeessä, niin niiden kuvaaminen on yleensä työn ja tuskan takana. Piste tähän, niin sankaritarina olisi valmis…

Tässä kuvassa ei kuitenkaan ole sinällään mitään aitoa. Löysin nimittäin tämän korentonaaraan räpiköimästä heinien seasta ja nostin sen lämmittelemään mahdollisimman kuvaukselliseen paikkaan. Siinä se sitten posettikin pari tuntia, kunnes lopulta kuntoutui sen verran, että saattoi lähteä lentoon muiden lajitovereidensa tavoin. Tämä on siis kuva, muttei luomukuva -Pidän tästä silti, koska tähän liittyy kiva fiilis korennon kuntoitumisesta.

Tämä punasyyskorentokoiras on vaurioittanut toisen silmänsä. Vauriosta huolimatta se jatkaa elämäänsä; saalistaa, syö, saavuttanee mahdollisesti jopa sukukypsyyden ja pääsee jatkamaan sukuaan. Meillä ihmisillä on luonnosta paljon oppimista! Pienet vammat eivät haittaa jos on asenne kohdallaan :-)

Kävimme kaverin kanssa Kuuminaistenniemessä kävelyllä tänään. Minä raahasin kameravarusteita ja kaverilla oli kaukoputki ja kiikarit. Minulla oli jalona tarkoituksena kuvata maisemia, mutta se jotenkin vain taas kuivui kasaan :( Mikä ihme siinä on, etten vain näe juuri missään maisemissa mitään kuvaamisen arvoista? Näemmekö me ihmiset maiseman niin eri tavalla, ettei samasta kohteesta tule kahta samanlaista näkemystä/kuvaa? Minä huomaan pieniä asioita, yksityiskohtia. Suuremmat kokonaisuudet hallitsen kyllä esim. työelämässä ja muissakin intresseissä, mutta maisemaa en vain näe vaikka kuinka yritän. -Pitäisikö antaa periksi ja pysyä lestissään yksityiskohtien kuvaajana..? Miten oppia näkemään maisema; miten oppia erottamaan suuremmasta kokonaisuudesta kuvauksellisia pienoismaisemia? Miten taltioida rakkaimpien retkipaikkojen tunnelma ja esittää se niin, että muut voivat kokea sen kuvasta ja samaistua kuvaajan kanssa? -En minä tiedä, minä vain opettelen…ja kuvaan…

Siis ei voi olla todellista, ei kerta kaikkiaan mahdu järkeen tämän kesän ilmat :( Monenlaisia kesiä on tullut nähtyä, mutta tämä on ehdottomasti toiseksi surkein kaikista. -Surkein kesä oli silloin kun meillä tehtiin remonttia kotona (liekö ikkunaremontti) ja harrastin kovasti kalastusta. Joka ainoa päivä satoi ja oli kylmää, illaksi ja yöksi ilma selkeni. Voi vain arvailla sitä turhautumisen määrää, mikä nuoressa miehessä silloin oli. Nyt en ole enää niin nuori mies, ikää on kohta neljäkymmentä vuotta ja tuosta ajasta on viisastuttu paljon. Nyt tiedän että kaikki tällainen on täysin normaalia, enkä voi vaikuttaa siihen millään tavalla -edes kyyneleet eivät auta!

Toinen asia, mihin ikä suo ihanaa viisautta, on valokuvaaminen. Olen oppinut (tai ehkä olen oppimassa) sen, ettei kuvia mennä ja oteta -ne saadaan. Joskus voin yrittää niska limassa jotain, mutta yleensä se paras tulos tulee yrittämättä ja ilman ponnisteluja; lahjana.

Kävimme vaimon kanssa Isonevalla eilen. Ilma oli melko surkea, mutta mahdollisuudet kuviin olivat olemassa. Suo (eri suotyyppejä on Suomessa kymmeniä, joten ei mennä pikkumaisuuksiin..) oli nyt erilainen kuin aikaisempina vuosina: Kanerva oli värjännyt suon värisekseen! Molemmat ihmettelimme tuota kukinnan voimakkuutta, se jotenkin poikkesi normaalista. Tätä kuvaa ottaessani halusin välittää sen fiiliksen, mikä tulee kun menen katsomaan aihetta läheltä. Valitsin työkalukseni laajakulman ja menin lähelle. -Jalustaa käyttäen olisin saanut huolellisemman sommittelun, mutta upottavassa suossa tasapainoileminen oli riittävä ponnistus tällä kertaa :)

Säätiedotus näyttää huomisellekin päivälle varsin kaunista säätä, eli sitä kuuluisaa pilvipoutaa. -Harmi vain että kasvien paras kuvauskausi on jo oikeastaan ohi!

Läksin aamupäivällä liikkeelle Kirjurinluodon suuntaan sudenkorentojen toivossa, mutta se reissu veti vesiperän aivan kirjaimellisesti…minulla oli nimittäin lenkkarit jalassa :P Yhtään, siis ei yhtään sudenkorentoa ole näkynyt tänään!! :@

Olikohan se nyt Polsanluoto, missä kävelin päivän toisen reissun. No, eniveis, sieltä löytyi vielä kukassa olevia rohtoraunioyrttejä. Melko jännästi kukkii tämä kasvi; samassa kukkaryppäässä on kaikkia kukintavaiheita yhtä aikaa.

Tästä kasvista minulla ei ole mitään hajua, mikä se on. Joku huuli- tai naamakukkaisiin kuuluvan lajin edustaja otaksuttavasti, mutta siihen päättyy minun osaamiseni.

Karhunköynnös, elämänlanka, mitä vielä? Mielestäni tämä on kaunis kasvi :-) Oli muuten ensimmäistä kertaa hyötyä kameran LiveView -toiminnosta, sillä jouduin nostamaan jalustan niin ylös kuin vain suinkin sain. Takanäytön avulla oli helppo sommitella kuva, hoitaa automaatilla tarkennus ja painaa laukaisijaa. -Ei niin turha ominaisuus sittenkään!