Muistokalliot

Minulla on ihana puoliso, hän lähtee suhteellisen vähällä suostuttelulla kanssani retkelle ja pienille kuvaussessioille :-) Tänään tuuli reippaanlaisesti, joten ajattelin lähteä rannalle kuvaamaan merenkäyntiä. Pyysin rakkaani mukaan ja hän vastasi myöntävästi -kelistä huolimatta. -Eikös sitä avioliittolupauksessakin sovita myötä- ja vastamäessä yhdessä kulkemisesta :-)

Muistokalliot sijaitsevat Reposaaressa, Siikarannan leirintäalueen lähellä. Näille kallioille ovat merimiehet 1800 -luvulta saakka kirjoitelleet nimiään ja rakkaudenosoituksiaan. -Ehkä kallio edusti eräänlaista pysyvyyttä vaarallisen meren vastakohtana? “Jos meri minut viekin, tämä kallio todistaa rakkaudestani sinua kohtaan!” Voin vain kuvitella kuinka paljon aikaa on mennyt näiden kiveen kirjoitettujen viestien nakuttelussa.

Seuraava kuva on yhdistetty kahdesta kuvasta: Toinen valotettiin taivaan ja toinen maan mukaan. Photomatix yhdisti kuvat tällä kertaa miellyttävällä tavalla.

Rupikonna oli illan yllätysvieras :D Tämä pieni paksukainen lyllersi rantakalliolla todella pimeässä ja surkeassa valossa. Kamerasta ISO 1000 päälle, ja silti suljinaika jäi jonnekin 1/10 tienoille…huh!

3 Responses to “Muistokalliot”

  1. Outi Says:

    Oih, tuo keskimmäinen kuva on aivan jumalaisen kaunis :D Minusta avioliittolupauksessa saisi olla kyllä jonkinlainen säävaraus puolison omituisimpia päähänpistoja varten :P

  2. Minna Says:

    Nuo pitkän valotusajan aaltokuvat ovat aina kiehtoneet minua, ja tässä on taas loistava esimerkki että miksi… ehkä joku kaunis ilta osun itsekin meren rannalle ja voin kokeilla!

  3. Rane Says:

    Kiitos kommenteista, minulla on myös mieltymys liikkuvaan veteen ja sen maalaamiin aineksiin kuvassa. Staattisuutta edustavat kivet ja villi, aaltoileva vesi ovat toistensa vastakohtia ja siten mielettömän kiehtovia kaikin tavoin.
    Kuvauksessa oman haastavuutensa tuo veden liikkeen määrä ja sen sopiva vangitseminen kuvaan. Pelkkä valkoinen puuro staattisten kivien kanssa ei ehkä toimisi kovin hyvin tässä tapauksessa -en osaa kokeilematta sanoa kuitenkaan. Joki ja putoukset ovat taas toinen juttu, niitä en kamalasti olekaan päässyt kuvailemaan.

Leave a Reply