Miksi vapaa-ajalla on usein huono sää..?

Joskus ihmetyttää se sattumien summa, mitä elämässä kohtaa :D Kun on työviikko, niin eiköhän syksyllä ja keväällä paistaa aurinko komeasti juuri niinä päivinä, jolloin olen töissä. Vapaa-ajalla on sitten yleensä pilvistä :P Joskus suoraan sanottuna tuo tilanne ketuttaa aika raskaasti! Asioissa on kuitenkin aina kääntöpuolensa ja vähintäänkin toinen katsantokanta… Ai niin, kesällä kun on lomaa, niin sää on usein kuvauskelvotonta!

Jos minulla ei ole työtä, niin minulla on ylenmäärin aikaa valokuvaamiseen ja muihin harrasteisiin. -Näin sitä kovin helposti ajattelee työssä ollessaan. Kuitenkin, koska olen kokenut pitkääkin työttömyyttä, tiedän (en siis välttämättä aina tunne näin) asian olevan kaikkea muuta kuin tätä. Työttömyyden alussa ihminen voi olla virtaa täynnä ja tehdä kaikenlaisia asioita aivan käsittämättömällä tarmolla. Ajan kanssa tuo “kuherruskuukausi” kuitenkin loppuu ja ihminen usein passivoituu ja saa jopa vähemmän aikaan kuin työssä ollessaan. Ikuinen dilemma, mutta työnteko ja työpaikka on loppujen lopuksi kuitenkin siunaus ihmiselle. Ilman työtä ei osaa arvostaa vapaa-aikaa; ilman työtä ei ole varaa harrastaa; ilman työtä ei ole selvää päivärytmiä -ainakaan minulla. Toki aina on poikkeuksia, mutta näin minä olen asian kokenut.

Leväkivi

Leväkivi

Työstä onkin sitten hyvä liukua suoraan vapaa-aikaan! Eilen lähdimme Mikon kanssa Kuuminaistenniemeen auringonlaskua kyttäämään. Kohtalainen tuulenvire kuitenkin kariutti suunnitelmamme ja saimme tyytyä vain katselemaan -kuvia ei juurikaan saatu. Pomppu: Niemessä oli mukavasti rastaita paikalla! Näimme ja kuulimme räkätti-, punakylki-, laulu-, musta- ja kulorastaita. Toisin kuin edellisellä reissullani, emme tällä kertaa nähneet vihreää väläystä.

Meriveden korkeus on ollut -30cm tuntumassa jo pitkään, joten rannoilla on ollut keskimääräistä enemmän levää ja hauruakin jonkin verran. Eilisellä reissulla löysimme myös kolme palaa hohkakiveä.

Kuvauksen kannalta reissu meni lähinnä puoliharmaiden suotimien kanssa leikkimiseksi :D

3 Responses to “Miksi vapaa-ajalla on usein huono sää..?”

  1. Minna Says:

    Meillä on ollut loistava viikko… melkein joka päivä saanut harmitella konttorissa istumista kun ulkona on loistava auringonpaiste ja peilityyntä. Nyt on sitten pilvistä ja huomiseksi uhkaavat myrskytuulella. On minulla pari tuulisään ideaa mutta mieluummin olisin ottanut sen peilityynen kuitenkin.

    Tuo passivoituminen pitää kyllä paikkansa. Onneksi en ole opiskelun jälkeen työttymyyttä kokonut, mutta opiskeluajalla olin yhden kesän työtön ja piti muka keskittyä gradun tekoon. Eihän siitä tullut yhtään mitään! En ole varmaan ikinä heittänyt yhtä paljon aikaa hukkaan.

    Että sen puoleen, oli sää mikä tahansa, niin kyllä sitä jotain kivaa aina viikonlopuksi keksii. Työpäivien iltana en aina jaksa motivoitua harrastamaan, mutta viikonloppuna ei ole sellaista ongelmaa!

  2. Hullukaali Says:

    Veitpä sanat suustani tuolla otsikolla ;) Haikeana tälläkin viikolla katselin työpaikan ikkunasta, kuinka upea retkeily- ja kuvausilma meni harakoille.

  3. Rane Says:

    Onneksi edes harakat saivat nauttia kauniista säästä :D

Leave a Reply