Update 2008-11-23

Posted in Maisemat, Päivitys on November 23rd, 2008 by rolsen

Galleriaan lisätty maisemakuvia.

Vuoden hiljaisin aika lienee…nyt?

Posted in Lätinää on November 22nd, 2008 by rolsen

Oma blogiaktiivisuus on hyvä mittari sille, kuinka paljon tulee kuvattua. -Jos ei ole kuvattavaa, ei yleensä ole myöskään mitään kerrottavaa -> Blogi ei päivity. Melko tavalla sitä vain on ympäristönsä orja, varsinkin jos sattuu olemaan luontokuvaaja!

Kun menen aamulla töihin, on pimeää. Kun pääsen illalla töistä, on pimeää. Niin, ja viikonloppuisin on pimeää ja sataa vettä -paitsi tänään, sillä meillä on jopa hieman lunta täällä lumettomalla tasamaalla! Huomenna lunta pitäisi tulla vielä reilusti lisää, joten odottelen oikein innoissani valkeutta ja pakkasta :)

Jotten ihan ruostuisi kamerani kanssa, hankin pari edullista pöytävalaisinta ja säädin kuvauslaatikkoni kanssa tällaista klassista, kliseistä ja valkoista:

Kananmuna

Kananmuna

invisible SHIELD – onko tuotteesta digikameran näytön suojaksi?

Posted in Geokätköily, Imho, Kamerat on November 16th, 2008 by rolsen

Lyhyt versio: On!

Pitempi alkaa tästä:

Tutustuin kyseiseen tuotteeseen ensimmäisen kerran viime kesänä, hankittuani Garmin Colorado 300 GPS-laitteen. Suomalaisten geokätköilijöiden luottokauppa Kiven alla Oy mainosti invisible SHIELD -tuotteita vakuuttavalla tavalla, ja koska hintakaan ei ollut paha, uskaltauduin tilaamaan suojakalvon gepsiäni varten. Kalvon asennus oli helppoa, mutta siitä huolimatta onnistuin kämmäämään jotain, sillä kalvon vasen yläreuna jäi hieman koholleen ja sen alle jäi pieniä, sinnikkäitä kuplia. En antanut tämän masentaa itseäni, koska kyseessä oli selkeästi käyttäjän virhe.

Tilasin tuotteen myös matkapuhelintani ja D300-järjestelmäkameraani varten. -Samalla uusin myös gepsin suojan, sillä nurkan lörpsöttäminen häiritsi minua sen verran paljon, että päätin uusia senkin samalla kertaa. Kiitokset Harrille hyvästä palvelusta jokaisella tilauskerralla!

Gepsin näytön kalvo oli helppo poistaa, se irtosi ihan nurkasta repäisemällä. Uusissa kalvopaketeissa oli mukana noin kolminkertainen määrä asennuksessa tarvittavaa nestettä, joten ilmeisesti tuotekehitys toimii kohtuullisesti. Uusi kalvo asentui paikoilleen virheettömästi, vaikka työskentelytapa pysyi täsmälleen samana kuin ensimmäisen asennuksen aikana. -Uskoni omaan asennusvirheeseeni alkoi horjua ja tuotteen laatuvaihteluun lisääntyä…

Asensin seuraavat kalvot Nokian E90 -matkapuhelimeen, mutta se oli kyllä melkoista sirkusta. -Ainoastaan sisänäytön kalvo meni paikalleen kuten elokuvissa, muut hieman sinne ja tänne. (Tulkitsin tilanteen jo tässä vaiheessa niin, että vanhemmat tuotantoerät, missä oli mukana pieni pullo asennusnestettä, olivat heikompilaatuisia kuin uudemmat.)

D300 otti sitten suojakalvon vastaan täysin ongelmitta (uusi tuotantoerä), asennus oli helppoa ja mutkatonta. Kameran vakiomallisen suojan ongelmana oli se, että sen ja LCD:n väliin meni helposti pölyä. Sen poistaminen oli melkoisen tuskastuttavaa ja joskus melkein raivostuttavaa! Kokeiles vaikka ryynätä kaluston kanssa siitepölyä pilveilevässä metsässä tai heinikossa, niin tiedät mistä puhun..

Suojakalvon käyttöä on takana eri laitteissa jo riittävän pitkä aika, jotta voin tuoda ilmi omia kokemuksiani. Tässä muutamia pointteja:

  • Laatu vaihteli vanhojen ja uudempien erien kesken oman kokemukseni mukaan aivan selkeästi, uudemmat erät parempia kuin vanhat
  • Asennus on helppoa ja vaivatonta uudemman erän kalvojen kanssa, vanhoissa voi tulla vaikeuksia
  • Kameran LCD-näytön suoja vaikuttaisi ottavan hieman itseensä nenärasvasta (nenän kosketuksesta kalvo vaikuttaisi hieman pehmenevän tai turpoavan), mutta toistaiseksi kalvo on pysynyt paikoillaan täydellisesti
  • Kalvo pitää sen minkä lupaa, se suojaa kohdettaan juuri niin täydellisesti kuin tuotteen valmistaja lupaa
  • Kameran LCD-näytöstä näkee läpi ilman ongelmia ja se on silti suojattu naarmuja vastaan

Voin vilpittömästi suositella invisible SHIELD -suojakalvoa suojaamaan digitaalisen järjestelmäkamerasi näyttöä! Suomessa kalvoja myy ainakin Kiven alla Oy.

Kun mikään ei enää riitä…jarruta!

Posted in Harmittaa, Imho on November 14th, 2008 by rolsen

Materialismi, tuo kavala pieni tai iso perkele, joka vainoaa meitä jokaista, on vaivannut minua jo pari viikkoa erittäin kiusallisesti. Suomen valtio päätti armeliaisuudessaan suoda minulle hieman veronpalautuksia, joten heikko mieleni alkoi heti askarrella erinäisten “tarpeellisten” hankintojen parissa.

“Kamerarungon voisi päivittää, eiks jee? Tuo kinokoon kennolla varustettu D700 olisi erittäin houkutteleva vaihtoehto, päivitä siihen, niin lupaan jättää sinut rauhaan seuraavaan tilipäivään saakka!”

-Vitsi että on muuten hyvä tarjous! Tuossa kaupassa tulisi lisää mahdollisuuksia hämärässä kuvaamiseen, lisää laajuutta kuvakulmiin, kätevyyttä käyttöön jne. Hienoa, eikö totta..? Ei ehkä kuitenkaan…koska:

Sen mitä laajakulmapäässä saavuttaa, sen telepäässä menettää! Laajakulmat ovat FX-kennolla oikeasti laajakulmia, mutta telet ovat vain puuhastelijoiden ja wannabe-lintukuvaajien turhia nillityksiä. Menettäisin kaiken sen ulottuvuuden, mitä DX-kennolla varustettu D300-runko minulle tarjoaa. Makrokuvaaja-minäni täytyisi hiipiä lähemmäksi kohdetta, lintukuvaaja-minäni turhautuisi kuten se kuuluisa rannalla ruikuttaja. Maisemakuvaaja-minäni miettisi, miten ihmeessä 14-24/2.8 Nikkor oikein toimii suotimien kanssa, jne. Melko huono kauppa, sanon minä, koska joutuisin luopumaan nykyisestä rungostani rahoittaakseni uuden. Sorry…

“Voisit ostaa viimeinkin sen Sigman 500/4.5 -objektiivin, mistä olet jo pitkään haaveillut!”

Joo, toki voisin ostaa, mutta siihen eivät pelkät veronpalautukset riittäisikään…joutuisin vinguttamaan Visaa vielä lisäksi, mistä koituisi täysin turhia korkomenoja ja kaikki se olisi normaalista elämisestä poissa. Ei kiitos. -Tosin, se oli hyvä yritys se…

“No hitto, osta sitten uusi näyttö kuvankäsittelyä varten!”

Joo-o, tämä on melko tuhoontuomittu yritys, sori vaan. Kunnollinen näyttö maksaa toista tuhatta euroa, ja mitä sillä loppujen lopuksi saavuttaa? Mistä tietää että tämä näyttö on nyt “se” näyttö? Jos ei kuvaa ammatikseen, niin kohtuullisella laajakuvanäytöllä käsittelee kyllä kuvansa ihan riittävän laadukkaasti. Paranisivatko kuvat uuden näytön hankkimisella? -No varmastikaan eivät :P

“Osta Photoshop CS4, kun saat kunnon ohjelman, niin kuvasi heräävät uuteen eloon!”

Tähän en viitsi edes kommentoida, on niin suolesta koko juttu :D

Mitä olen tästä oppinut? No, ensinnäkin: Rahan (ja tavaran) himo on kaiken pahan alku ja juuri. -Erittäin viisaasti sanottu ja erittäin totta! Toisekseen (nyt lainaan Raamattua): Ja hän sanoi heille: “Katsokaa eteenne ja kavahtakaa kaikkea ahneutta, sillä ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi”. Oltiin Raamatusta ja Jumalasta sitten mitä mieltä tahansa, niin tämä on kyllä taivahan tosi asia! Valokuvaamiseen ja erityisesti luontokuvaamiseen tämän voisi kiteyttää jotenkin seuraavasti: “Ei niillä välineillä mitään saavuteta, vaikka ne kenties helpottavatkin työtä tietyissä asioissa. Näkökyky, sisäinen palo ja asialle omistautuminen ratkaisevat.”

Mikähän olisi hyvä otsikko…

Posted in Maisemat on November 5th, 2008 by rolsen

…näille ainaisille Kallon kuville :P

Ok, tarina on näiden osalta seuraavanlainen: Katselin eilen säätiedotusta ja arvelin että tänään pääsen kuvaamaan auringonlaskua töiden jälkeen. Tämä liike vaati sen, että menin töihin autolla. -Jäin paitsi aamu- ja iltakävelyäni, nyyh :( Kun kello löi neljä, suuntasin kohti Meri-Poria. Pääsin pelipaikalle parhaaseen aikaan ja löysin uuden reitin rannalle. Vaikka auringonlasku oli upeampi kuin aikoihin, en saanut sitä tarttumaan kennolle sellaisena kuin sen näin. En myöskään pysty tuottamaan sitä fiilistä kuvankäsittelyllisesti, joten vaalin kaunista taivaanrantaa muistoissani :)

Kallo 1

Kallo 1

Kallo 2

Kallo 2

Tämä alempi kuva on yhdenlainen testaus, laitoin nimittäin kamerasta päällekkäisvalotuksen määräksi kolme ruutua, ja räiskin siten 90 sekunnin valotuksen ilman työläitä laskemisia, notta voi sitä tekniikkaa käyttää hyväkseen näinkin. Koska olin sitten päättänyt unohtaa taskulampun kotiin, kompuroin pois paikalta ennen kuin tuli säkkipimeää…