Jäänorppa

Tulipa sitten ulkoilutettua kameraakin pitkästä aikaa… -Pääpaino oli kuitenkin oman itseni ulkoiluttamisessa, ei kuvaamisessa, sillä olin jostain syystä kovin hidas näkemään mitään, saati sitten kuvaamaan. Valo oli kuitenkin kaunista, suorastaan jumalaista vuoden pimeimmän kauden jälkeen!

Kallon rannalla oli joitakin kohtuullisen kuvauksellisia jäämuodostelmia, mutten vain löytänyt sopivaa kuvakulmaa niiden kuvaamiseksi. Meri oli muuten avoin, mutta rannan tuntumassa oli jonkinlainen “hyhmälautta”, joka velloi hitaasti edestakaisin kuin jäähtyvä munkkirasva kattilassa. -Kerrassaan loistava kielikuva, pitäisiköhän sittenkin alkaa kirjailijaksi?

Aaltoja tuli rantakallioille kuitenkin sen verran, että pieniä ja vähän suurempiakin jääkappaleita jäi kimaltelemaan hetkiseksi laskevan auringon viime säteisiin. Läpeensä märät jäämurikat värjäytyivät kauniin kellertäviksi, mutta niiden kuvaaminen osoittautui hankalaksi :( Jonkinlaisen räpsyn sain otettua tilanteesta, ja vasta kuvia analysoidessani löysin ilmiselvän jäänorpan kurkkimasta kallion takaa:

Jäänorppa

Jäänorppa

Kuvaa on rajattu alkuperäisestä ja taustaa + etualaa on hieman pehmennetty kuvankäsittelyssä.

2 Responses to “Jäänorppa”

  1. Minna Says:

    Mukava kuulla uutisia sieltä Poristakin päin pitkästä aikaa!

    Norppahan siinä tosiaan kurkistaa, jopa minä huomasin sen vaikka normaalisti mielikuvitus on niin köyhä että en meinaa keksiä niitä vihjattua hahmoja. Lauantaina postattu “silmä” oli poikkeus (tai sitten niin ilmiselvä että edes minä en voinut missata sitä). :D

  2. Miika Says:

    Piiiiiitkasta aikaa! Onnea ulkoilulle :)

Leave a Reply