Joutsijärvi ja 3 väriä sinivuokkoja

Posted in Lähikuvat, Retkellä on April 29th, 2009 by Rane

Viime viikonloppuna vietimme ystäväni Timon valmistujais”juhlia” minivaelluksen merkeissä Joutsijärven retkeilyreitillä. Mainoksen mukaan reitti on noin 26km pitkä, mutta me saimme mittariin 27,3km parista pienestä oikaisusta huolimatta. Retkelle pakkasimme rinkat surutta niin täyteen kuin ajattelimme tarvitsevamme, olihan siinä samalla hyvä tutkia omaa ja varusteiden suorituskykyä. -Makuualusta ainakin menee uusiksi, nykyinen on aivan kamala. Vaelluskengistä on vain positiivista sanottavaa, Partiokaupan Meindl Tunturisusi -malli istuu jalkaan kuin valettu ja niillä on myös mukava kävellä. Järjestelmäkameraa ei tuollaiselle rykäisylle oikeastaan olisi edes kannattanut ottaa, pokkarilla olisi pärjännyt vallan hyvin. -Ehkä jo ensi kerralla tuonkin muistaa..

Se hyöty reissusta kuitenkin oli, että löysimme mahtavan sinivuokkopaikan. Mikon kanssa sitten eilen niitä kävimme katsomassa ja kuvaamassa. Eri värimuotoja löysimme kolme: sinisen, violetin ja valkoisen. -Valkoisesta en valitettavasti saanut minkäänlaista kuvaa, olivat jo menneet suppuun valon puutteesta. Näistä kahdesta muusta sitten jotain tarttui kennolle, en tosin ole täysin tyytyväinen näihinkään, mutta kun ennestään ei ollut mitään, niin ehkä näiden kanssa pystyy elämään.

Sinivuokko 1

Sinivuokko 1

Sinivuokko 2

Sinivuokko 2

Rantakäärmeitä etsimässä

Posted in Luontokuvaus, Lähikuvat on April 15th, 2009 by Rane

Törmäsin ruokatunnillani autoansa imuroivaan kuvaajakollegaan. Kysäisin pahuuttani jotta olisiko hänellä tietoa käärmepaikoista. Tietoja vaihdettuamme ajattelin käydä töiden jälkeen tarkastamassa paikan. Komppasin tyhjältä vaikuttavaa maastoa suhteellisen tarkasti, kunnes lopulta melkein kävelin kolmen rantakäärmeen päälle. Sain kohtuullisen lajikuvan, mutta elinympäristökuva antaa vielä odottaa itseään.

Kieli tuntuu olevan jumissa, tästä tuli tekstin osalta vähän tällainen oksennus, mutta puhukoot kuvat puolestaan kun en jaksa selitellä. Ensimmäinen on, vastoin Exif-tietoja, kuvattu 35-millisellä objektiivilla ja toinen Sigman 150-millisellä makrolla.

Rantakäärme 1

Rantakäärme 1

Rantakäärme 2

Rantakäärme 2

Edit: Tästä, hieman väljemmästä rajauksesta, pidän itse asiassa enemmän kuin tuosta tiukemmasta.

Rantakäärme 3

Rantakäärme 3

Vuoden ensimmäinen kärmes

Posted in Lähikuvat on April 8th, 2009 by Rane

Viime vuoden ensimmäiset käärmekuvat syntyivät 12 huhtikuuta, nämä tämän vuoden huhtikuun kahdeksantena. Laitetaans jälleen tällainen galleriatyylinen lisäys, laiska kun olen :) Huomatkaa muuten se, että kyseessä on musta kyy, ei siis rantakäärme. Kyyllä on selässä selvästi näkyvä sahalaita kuvio, mutta mustalla yksilöllä sitä on vaikea, jopa mahdoton erottaa. -Tältä yksilöltä en kuviota erota kuvistakaan.

Yksi kuva otettiin 300-millisellä, loput 150-millisellä makrolla. Tässä ketjussa voisi olla myös laajakulmalla kuvattuja käärmekuvia, mutta malli oli laajakulman käytöstä toista mieltä kanssani :D Pääsin kuulemaan käärmeen sihinää ensimmäistä kertaa, ja voin sanoa, että se on melko äänekästä käärmeen koon huomioon ottaen! Kuuluisat viimeiset sanat olisivat voineet olla vaikkapa: “Tää käärme on ihan kohmeessa, ei se pysty vielä kunnolla liikkumaan! Annas tänne se laajakulma…” :D Onneksi nämä meikäläiset lajit eivät ole kovin myrkyllisiä…

Sataa, sataa ropisee…

Posted in Lähikuvat, Lätinää on April 4th, 2009 by Rane


Simskatti sentään, tässä WordPressissähän on tällainen kätevä galleria-linkityskin! Latasin kaikki kuvat kerralla, nimesin ne ja syötin koko gallerian kerralla postiin. Lopputulos siitä tuossa yllä, mielestäni ihan kätevä toiminto maltillisesti käytettynä!

Niin, tänään sataa ja on kovin harmaata. Sade ei ole kovin kovaa, ennemminkin sellaista hiljaista tihutusta. -Sama funktio sillä näyttää silti olevan viimeisiin lumikasoihin kuin voimakkaammallakin kuurolla.

“Kun Rane kokkaa, niin tulee grillille jonoa.” -Vanha porilainen sanonta.

Laitoin ruokaa tänään. Siinä kokatessani muistin miksen yleensä osta naudanlihaa, vaan tyydyn broileriin tai kalkkunaan. -Naudanliha ei oletuksena maistu hyvältä, ei ainakaan minun valmistamanani. Kerran ostin mehevät pihvit ja niitä sitten innoissani paistelin paremmalle puoliskolleni ja toki itsellenikin. Vaimon kauniilta kasvoilta kuvastuva ilme kertoi paljon: “Nämä pihvit maistuvat maksalta..” No niin ne maistuivatkin, sitä ei käy kieltäminen. Jos joku tietää, miksi saan naudanpaistin maistumaan maksalta, niin kuumat vihjeet voi laittaa vaikka kommentteina -kiitos etukäteen. En tosin tiedä mikä meni vikaan, mutta tänään naudan paistisuikaleet olivat kermassa haudutettuina ja pastan kanssa nautittuina ihan hyviä. Aina ei voi näköjään onnistua, huoh.

Eilen vaimo tuli kotiin kaupungilta kantaen monenlaisia tavaroita. Kukkakimppu ja legopaketti olivat ne näkyvimmät -arvatkaas kumman minä sain… Aivan, kimpun vaaleanpunaisia tulppaaneja. Ei siinä auttanut itku markkinoilla, ei vaikka kuinka vakuuttelin tulevani hyvin onnelliseksi hienosta Lego paloautosetistä ja että kukat ovat tyttöjä varten. Syödäkään niitä ei oikein voinut, joten otin niistä muutaman kuvan sadepäivän iloksi. (50/1.4, loitto, D700)

Viimeisiä jäitä viedään?

Posted in Lähikuvat, Retkellä on April 1st, 2009 by Rane

Rannalta löytyi vielä muutamia jäitä, joita koetin laskevan auringon viime säteissä saada vangittua kuvaksi asti. Se oli vaikeaa :( Tuuli nostatti sen verran aaltoja, jotta jäät olivat lähes jatkuvasti pienessä liikkeessä. Koetin sitten noihin aaltojen väleihin saada jotain valotettua. Huomatkaa erityisesti, kuinka jään alla oleva vesi (Jää 2) muuttaa koko kuvan luonteen.

Jää 1

Jää 1

Jää 2

Jää 2

Näitä valopalluroita ja jään kuoppia olisi tiiraillut pitempäänkin, mutta aika oli kortilla auringon laskiessa.

Valopalluroita

Valopalluroita