Pohjoista valoa etsimässä

Tänään saatiin täällä lännessä nauttia kohtuullisen hyvästä kelistä. Ei pahasti tuullut ja aurinkokin paistoi suuren osan päivästä. Työkaverit Antti ja Mikko olivat menneet kalastamaan Nakkilan koskille jo aamusta ja sain sieltä lupaavia tilannetiedotuksia. Koukkuun oli käynyt yksi syötävän kokoinen kirjolohi ja vajaa kymmenkunta alamittaista taimenta. Kävelin rauhattomana kotosalla ja mietin, menisinkö koskelle vai en. -Syynä empimiseen oli eilinen lämmönnousu, joka enteili flunssaa tai ainakin kuumetta. Mittasin kuitenkin kuumeen ja normilämpöjen myötä, vielä aikani mietittyäni, päätin lähteä koskelle. Kaverit pitivät pientä lepohetkeä ja lupasivat tulla kolmen-neljän välillä uudelle kierrokselle.

Kävin ostamassa luvat Nakkilan ST1:ltä ja ajoin siitä sitten Arantilankoskelle. Siiman päähän pistin “Närväsen erikoisen”, samanlaisen sinisen vaapun, millä viime reissulla sain ensimmäisellä heitolla kalan. Tällä kertaa ei kuitenkaan käynyt samoin, vaan sain heitellä ihan rauhassa kotvan aikaa. Alennuskorista löytämäni Rapala vaikutti uivan hyvin, mutta jäi sitten lopulta tukevasti pohjaan. Tuloksettoman vaappujen heittelyn jälkeen kokeilin pientä Blue Foxin lusikkaa ja Kuusamon Räsästä. Siirryin hiljalleen koskenniskalta kohti siltaa ja pysähdyin usein heittelemään muutamia, jokea viuhkamaisesti haravoivia heittoja. Siltaa lähestyessäni sain Räsäsellä pienen taimenen ihan rantavedestä. Sain koukut helposti irti ja kala pääsi takaisin omaan elementtiinsä. Tuntui hyvältä saada ensimmäinen tärppi, tiesin ettei uistinvalinta ole ihan pielessä.

Heittelin pitkiä heittoja keskelle koskea ja sitten yhtäkkiä siiman päässä tuntui jotain raskasta, vapa taipui ja jarru parahti lupaavasti! Kala lähti viemään uistinta vakuuttavan tuntuisesti ulommas, muttei kuitenkaan ollut mikään ylivirkeä tapaus. Säätelin jarrun tehoa hieman löysemmälle, koska kala ei varsinaisesti enää hetken kuluttua saanut räikkää soimaan ja pelkäsin sen irtoavan tästä syystä. Shakespearen vapa suoriutui väsytyksestä kunnialla, vaikkakin taipui melko rankasti aika ajoin! Peruutin varovasti haavin luokse muutaman metrin päähän ja nappasin sen kainalooni. Jatkoin väsyttämistä ja sain hilattua kalan lähemmäksi rantaa..se oli iso, isompi kuin olin ajatellutkaan! Miten ihmeessä tuon saisi haaviin ongelmitta.. Ylivilkkaisiin kirjolohiin tottuneena pelkäsin kalan ottavan hillittömän spurtin takaisin virtaan minut huomattuaan, mutta tämä tummahko taimen tyytyi vain hieman pyörähtelemään paikallaan. Sain kalan haavittua helposti, heti ensimmäisellä yrittämällä -joskus on onni myötä :)

Kuvan uistin jäi sitten myöhemmin Tyninkoskella pohjaan, muutaman muun lisäksi..täytyy käydä täydentämässä varastoja jossain vaiheessa ennen seuraavaa reissua.

Tämä on suurin taimen mitä olen tähän saakka saanut, toivottavasti se myös maistuu hyvältä :)

Tällaisesta taimenesta sai jo aika mukavan kokoiset fileet ja niiden leikkaaminen oli huomattavasti helpompaa kuin pienten kalojen tapauksessa. Ei se saalis, vaan se matka rannalle..

This entry was posted on Sunday, October 11th, 2009 at 22:08 and is filed under Kalastus. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.