Kesä kääntyy syksyyn

Posted in Retkellä, Yleistä on August 26th, 2009 by Rane
Pisarat

Pisarat

Viimeinen lomaviikko on menossa, on hyvä palata jälleen töihin ja normaaleihin päivärutiineihin. Olen havainnut ettei liiallinen vapaa-aika sovi minulle, neljä viikkoa lomalla on jo yhtä tuskaa, vaikkakin todella tarpeellista jotta taas jaksaa kantaa pitkän talven kuorman. -Ehkä pätkin lomaani ensi vuonna, mikäli se vain on mahdollista. Kaksi kahden viikon jaksoa tuntuisi perin houkuttelevalta ajatukselta :)

Mitäs lomalla sitten? -No, kävin pojan kanssa Suomen päälaella kalastelemassa ja etsimässä tundrakiiltokorentoa. Kalaa ei tullut eikä korentoa löytynyt, mutta reissu oli silti erittäin hieno. Oli jotain käsittämättömän upeaa seistä Utsjoen rannalla kirkkaan veden äärellä ja katsella vastapäätä kohoavaa tunturia joka värjäytyi kullankeltaiseksi laskevan auringon säteistä. Paluu vanhan, rakkaan perhokalastuksen pariin oli totta, ja mikä parasta, myös ympäristötekijät olivat kunnossa :) Tundrakiiltokorentoa täytynee mennä etsimään uudelleen ensi vuonna! Nuorgamissa oli muuten aivan käsittämättömän paljon lakkoja jängillä, en ikänä ole nähnyt yhtä paljon lakkaa luonnossa. Täysin kypsiä ne eivät vielä olleet, mutta sieltä täältä sain napsittua maistiaisia riittämiin. Lapin reissun ajan oli kesän varmaankin lämpimin viikko, täydet hellelukemat koko ajan. Kuumuus haittasi selvästi kalastusta, sillä vedet olivat turhan lämpimät lohikalojen kannalta.

Kuvia Lapista? Nope, none, not available. -En ottanut reissulta yhtään kuvaa, en pystynyt kuvaamaan niissä häikäisevissä maisemissa. Neitsytmatka on parempi säilyttää muistoissaan kuin pilata se kameran takana kykkimällä. Seuraava reissu sitten eri tarkoituksella ja eri tavoittein.

Että mitäkö puuhaillaan?

Posted in Lätinää, Maisemat, Retkellä, Sudenkorennot, Yleistä on July 16th, 2009 by Rane

Nooh, lomaa tässä odotellaan kovasti tällä hetkellä. -Tarkoitus olisi aloitella ne tuossa elokuun alussa ja matkata Lappiin pariksi viikoksi, lopusta ajasta ei ole vielä sen tarkempia suunnitelmia. Lapissa vietetään aikaa mukuloitten kanssa erilaisten aktiviteettien merkeissä, ehkäpä uuppeli pyörähtää pienen reissun tuolla ihan ylhäällä Lapissa, tiedä häntä.

Koskella

Koskella

Perhokalastus oli tärkeä harrastus aikuisuuden kynnyksellä, harrastin sitä kiivaasti vuosikausia ja kehitin kohtuullisen hyvät perhonsidontataidotkin siinä ohessa -lisäksi sain jonkinlaisen höperön maineen kotikylälläni, terveisiä vaan sinnekin… Harrastus sitten jäi jostain syystä taka-alalle ja kuihtui hiljalleen pois. Viime viikolla hermo petti ja kävin ostamassa perhokalastussetin sekä perhonsidontavälineitä. -Ei siis voi olla todellista että 15 vuodessa voi unohtaa lähes kaiken perhonsidonnasta! Laskuvarjohäkilän tekeminen on ahkeran harjoittelunkin jälkeen lähinnä säälittävää räpellystä :( No, ehkä se tästä hiljalleen…

Harjavallan pato

Harjavallan pato

Maakuntamatkailua on tullut myös harrastettua hieman. Harjavallan vesivoimalaitos on aika kuvauksellinen kohde näin juoksutusten ulkopuolellakin, sieltä nämä pari räpsyä.

Harjavallan pato

Harjavallan pato

Litteähukankorento, naaras

Litteähukankorento, naaras

Kokemäellä kävin kääntymässä sen verran, että tarkastin tunnetun litteähukankorennon esiintymispaikan -enkä turhaan. Hieman siipeensä ottanut naaras suostui poseeraamaan kovahkossa tuulessa. Kollega oli käynyt paikalla noin viikko minun jälkeeni ja havainnut useita yksilöitä -hienoa!

Tällaista minulle kuuluu, ei mitään kovin ihmeellistä :)

Ei ihan vielä, mutta kohta…

Posted in Yleistä on March 27th, 2009 by Rane

Tämä on kiusallista aikaa luontokuvaajalle :D Ei ole vielä kunnolla kevät, eikä enää talvikaan. -Jonkinlaista väliaikaa elämme juuri nyt ainakin täällä Satakunnassa. Huomiseksi on luvattu räntäsadetta, ei siis tarvinne vaivautua ulos kameran kanssa…

Valmiina kesää varten

Valmiina kesää varten

Tässä kuvassa hain jonkinlaista diagonaalia noista parvekelaatikoista, jollain tasolla ehkä onnistuinkin.